Kuinka tehdä edunvalvontavaltuutus?

23.9.2026

Edunvalvontavaltuutuksen tekoon on on monta tapaa, kunhan vaadittavat edellytykset täyttyvät. Lue, mitä edunvalvontavaltuutus tarkoittaa ja mikä on lääkärin rooli valtuutuksen laatimisessa ja sen voimaantulon arvioinnissa.
kotihoito

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä ajankohtaisemmaksi tulee edunvalvonnan miettiminen. Korkeassa ikäryhmässä erilaisten tiedonkäsittelyyn ja toimintakykyyn vaikuttavien sairauksien esiintyvyys tunnetusti kasvaa huomattavasti.

Edunvalvontavaltuutus on järkevä tapa ennakoida mahdollista toimintakyvyn laskua, mutta se on hoidettava riittävän aikaisin, muistitoimintojen ollessa vielä riittävällä tasolla. Asia on hyvä ottaa esille jo lievienkin muistioireiden tai avun tarpeen ilmaantuessa. Valtuutuksen voi halutessaan tehdä myös nuorempi henkilö, vaikkei merkittäviä perussairauksia olisikaan. Valtuutus on hyvä tapa varautua tulevaisuuteen, kun siihen voi vielä itse vaikuttaa.

Tästä edunvalvontavaltuutuksessa on kyse 

Edunvalvontavaltuutuksella henkilö valtuuttaa valitsemansa henkilön huolehtimaan asioistaan siltä varalta, ettei hän itse myöhemmin sairauden vuoksi kykene niitä hoitamaan. 

Valtuutus voi sisältää sekä taloudellisia että muita henkilöä koskevia asioita – esimerkiksi:

  • valvottavan talousasioiden hoitaminen hänen puolestaan
  • tilinkäyttöoikeuden hallinnointi
  • asuinpaikasta päättäminen, kuten siirtyminen palveluasumiseen
  • suostumuksen antaminen lääketieteelliseen toimenpiteeseen, jota henkilö ei itse enää ymmärrä.

Eduntavalvontavaltuutus on suositeltavaa laatia lakimiehen kanssa, mutta netistä tulostettaviakin versioita on olemassa. Jotta valtuutus on pätevä, siinä on oltava kahden esteettömän todistajan allekirjoitus. Todistajat eivät saa olla henkilön läheisiä – ei siis esimerkiksi puoliso tai lähisukulainen. 

Kun sitten eteen tulee tilanne, ettei valtuutuksen tehnyt henkilö enää sairauden edetessä kykyne hoitamaan asioitaan itse, hänen valtuuttamansa henkilö esittää alkuperäisen valtuutusasiakirjan maistraatille yhdessä lääkärinlausunnon kanssa. Lausuntoa varten lääkäri tapaa henkilökohtaisesti nimenomaan kyseisen asian puitteissa.

» Lue myös artikkeli Edunvalvonta läheisen näkökulmasta – varautuminen tulevaan kannattaa

Lääkäri auttaa edunvalvontavaltuutuksen eri vaiheissa

Geriatrin tai oman yleislääkärin puoleen on hyvä kääntyä jo siinä vaiheessa, kun edunvalvontavaltuutuksen laatimista suunnitellaan. Hän arvioi lääketieteellisen näkökulman sairaustilanteesta, taudin vaiheesta ja oirekuvasta sekä niiden vaikutuksista ymmärryskykyyn ja päätöksentekokykyyn. 

Lääkäri arvioi henkilön päätöksentekokykyä ja toimintakykyä mm.

  • saatavilla olevien esitietojen pohjalta
  • vastaanotolla tehdyn kliinisen arvion perusteella 
  • kognitiivisilla testeillä 
  • ajankohtaisen toimintakyvyn ja avuntarpeen perusteella
  • tarvittaessa laajemmilla neuropsykologisilla tutkimuksilla.

Lääkärin kirjoittamalla lausunnolla voidaan jälkikäteenkin osoittaa, että valtuuttajalla on ollut riittävä ymmärrys valtuutuksen antamiseen. 

Sairauden edetessä lääkärin arviota tarvitaan taas, kun valtuutuksen vahvistaminen on ajankohtaista. Vahvistamisen tueksi on oltava lääkärinlausunto, jossa todetaan henkilön tiedonkäsittelyyn liittyvien oireiden edenneen jo siihen pisteeseen, että aiemmin laadittu valtuutus on syytä vahvistaa tai hakea edunvalvontaa muutoin.

Miten edunvalvontavaltuutus tulee voimaan?

Edunvalvontavaltuutusvaltakirjaa säilytetään itse siihen asti, kunnes se on aika vahvistaa. Valtuutettu jättää valtuutuksen vahvistamisesta hakemuksen Digi- ja väestötietovirastolle (DVV) liittäen mukaan lääkärinlausunnon ja valtuutusasiakirjan. Kun Digi- ja väestötietovirastolta on saatu päätös, valtuutus on voimassa.

Toinen vaihtoehto on aloittaa edunvalvontaprosessin käynnistäminen, jolloin edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstä tehdään ilmoitus Digi- ja väestötietovirastolle. DVV pyytää lausuntoa lääkäriltä, ja käräjäoikeus vahvistaa lopullisen päätöksen. Joissakin tapauksissa järjestetään myös henkilön kuuleminen asian suhteen. 

Varsinainen lopullinen päätös valtuutuksen vahvistamisesta tai edunvalvonnasta tulee holhousviranomaiselta, joka muutkin seikat huomioiden nojaa kuitenkin usein päätöksessään paljolti lääketieteelliseen arvioon. 

» Tutustu ikääntyneille suunnattuihin palveluihimme ja varaa aika ammattilaisillemme!

23.9.2026