Psykologin tutkimukset

Psykologiset tutkimukset

Psykologiset tutkimukset ovat ammattilaisen toteuttamia, yksilöllisiä arvioita, joiden tavoitteena on selvittää psyykkiseen hyvinvointiin, käyttäytymiseen, tunne-elämään ja kognitiiviseen toimintakykyyn liittyviä tekijöitä. Ne auttavat ymmärtämään oireiden taustaa, tarkentamaan diagnoosia sekä suunnittelemaan hoitoa tai kuntoutusta niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.

Mikäli sinulla on jo lähete psykologiseen tutkimukseen, voit varata ensimmäisen käyntiajan ottamalla yhteyttä ajanvaraukseemme puhelimitse 050 378 9825. Jos taas epäilet tarvitsevasi psykologista arviota, varaa ensin lyhyt vastaanottoaika lääkärille – se on ensimmäinen askel oikeanlaisen tuen ja tutkimuksen suunnitteluun.

Milloin psykologin tutkimuseen?

Psykologinen tutkimus voi olla tarpeellinen esimerkiksi silloin, kun:

  • epäillään mielenterveyden häiriötä, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, persoonallisuushäiriötä tai psykoottista oireilua

  • halutaan arvioida hoidon tai kuntoutuksen etenemistä ja vaikuttavuutta

  • tarvitaan lausunto esimerkiksi psykoterapiaa, kuntoutusta tai työkyvyn arviointia varten

  • arvioidaan toimintakykyä, tunnesäätelyä, vuorovaikutusta tai psyykkistä kehitystä

  • tarvitaan lisätietoa psykiatrisen hoidon tai psykoterapian suunnittelun tueksi

Tutkimuksen merkitys

Psykologinen tutkimus auttaa ymmärtämään oireiden ja käyttäytymisen taustaa syvällisemmin kuin pelkkä haastattelu. Se tukee hoitopäätösten tekoa, mahdollistaa yksilöllisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman laatimisen sekä vahvistaa arjessa ja työssä selviytymisen tukemista. Tutkimustulokset voivat myös auttaa esimerkiksi Kelan kuntoutustuen, psykoterapian tai muiden etuuksien hakemisessa.

Miten tutkimukseen pääsee?

Tutkimus edellyttää yleensä lähetteen lääkäriltä tai hoitavalta psykologilta. Lähete voi tulla esimerkiksi työterveyshuollosta, perusterveydenhuollosta tai erikoissairaanhoidosta. Psykologisia tutkimuksia tehdään myös osana hoidon tai kuntoutuksen arviointia esimerkiksi psykoterapian alkuvaiheessa.

Muita palveluita

Huoli lapsen kasvusta ja kehityksestä

Huoli lapsen tunne-elämästä ja käyttäytymisestä

Iho-, allergia- ja astmaoireet

Laboratoriotutkimukset

Lasten infektio-oireet

Lasten rokkotaudit

Neuropsykiatriset häiriöt

Oppimisvaikeudet

Reseptin uusinta

Tapaturmat

Ummetus, ripuli, oksentelu ja refluksi

Univaikeudet

Vauvan itkuisuus